Kolmosperheen elämää

Hei kaikille kolmosperheen arjesta kiinnostuneille!

Tässä meidän perheen muistoja alkutaipaleelta pääkaupunkiseudulta noin neljän vuoden takaa:

RASKAUSAIKA

Maha kasvoi kasvamistaan. Ensimmäiset utelut alkoivat tulla: "Käy nyt ihmeessä ultrassa, kun mahasi noin kasvaa. Jospa siellä on enemmän kuin yksi!" Kun oli juuri kuullut raskauden ollessa melkein puolessa välissä, että tulossa on oma joukkue: Tupu, Hupu ja Lupu, ei vielä ollut rohkeutta kertoa kaikille tätä ihmettä! Olin nimittäin itkenyt itseni läkähdyksiin saatuani moisen uutisen. Miten juuri minulle voi tapahtua näin? Onneksi näin kyyneleiden läpi sairaanhoitajan huoneessa ilmoituksen kolmosyhdistyksestä. Soitinkin yhdistyksen puheenjohtajalle samana iltana, ja sain toivonkipinän: tulevasta koitoksesta voi sittenkin selvitä hengissä, siitäkin huolimatta, että on kolme samaan aikaan kiljuvaa nälkäistä suuta, kolmet pinnasängyt, kolmet sitterit ja syöttötuolit ym.

Alkujärkytys muuttui kuitenkin iloksi, kun pienokaiset alkoivat liikkua vatsassani. Laskettiin vain viikkoja ja taas viikkoja. Tuntui voitolta, kun oli jälleen saavuttanut lääkärin asettaman viikkorajan. Mutta vielä yksi viikko lisää, niin lasten keuhkot taitavat olla kypsiä..

Tässä vaiheessa täytyy antaa kaikki kiitos Hyksin monikkoraskauksiin erikoistuneelle lääkärille. Ilman hänen jämäkkää ja auktoritääristä asennettaan olisi moni asia jäänyt ehkä epäselväksi. Nyt olimme lasten isän kanssa niin valtavan asian edessä, että oli syytäkin, että joku muu ottaa ohjat käsiinsä ja käskee sekä opastaa. Meillähän oli vain yksi päämäärä: saada kaikki kolme pientä lasta terveenä tähän maailmaan.

LASTEN SYNTYMÄ

Menin sairaalaan kaksi viikkoa ennen lasten syntymää. Voin itse hienosti, eikä oikeastaan muuta haittaa ollut, kuin alati suureneva vatsani. Sängystä ylöspääsy oli jo hankalaa ja aloin jo toivoa lasten pääsyä maailmaan. Joulu oli ovella ja lisäsi osaltaan herkkää mielialaani, mutta onneksi Hyksin henkilökunta oli empaattinen (eikä osastolla ollut joulunpyhinä tungosta) ja pystyi järjestämään minulle oman huoneen. Mieheni sai myös yöpyä kanssani jouluyön. Olihan se ikimuistoinen jouluyö, kinkkuineen, koristeineen päivineen - ja vatsassa kolme pientä "possua".

Pyhien jälkeen lapsivesipunktiossa todettiin lasten keuhkojen olevan kypsiä, joten leikkaus suunniteltiin heti seuraavalle päivälle.

Tuleva leikkaus oli huolestuttanut minua jo jonkin verran. Olihan siellä "normaalia" enemmän lapsia sikin sokin, ehkä solmussakin. Ja monikkoraskauksiin erikoistunut lääkärimme oli sanonut meille moneen kertaan, että riskit ovat aina loppuun saakka. Niinpä minusta oli erittäin tärkeää, että sain jutella leikkaavien lääkäreiden kanssa muutamaan kertaan ennen leikkausta ja näin ollen varmistua, että minä ja lapseni olemme hyvissä ja ennen kaikkea osaavissa käsissä. Eihän monikkolasten leikkauksia satu ihan joka päivä jokaisen lääkärinkään kohdalle...

Sain sekä spinaali- että epiduraalipuudutuksen, joiden antaminen tietysti valtavan vatsani takia tuotti tavallista enemmän hikeä. Mutta kaikki hyvin. Isä oli mukana leikkauksessa alusta loppuun (ja pysyi pystyssä). Leikkaussali oli täynnä väkeä: leikkaavia lääkäreitä oli kaksi ja lapsillahan oli jokaisella oma hoitotiiminsä. Mutta isä hoiti ja puki lapset yhdessä hoitajien kanssa ja räpsäytti vielä kameraakin. Minä makasin pökerryksissä heräämössä lisäverta saamassa lämpöisten vällyjen alla - ja ikionnellisena!

Kiitos Taivaan Isälle: lapset syntyivät terveinä!

Raskausviikkoja oli kertynyt reilut 33. Neidit A ja B olivat n. 1500 g, pituutta 40 cm ja herra C 2000 g ja pituutta 43 cm. Sairaalassa lapset olivat 4 viikkoa, jonka aikana opeteltiin syömään ja varmistuttiin, että painoa alkoi kertyä.

Kotiin saatiin kaikki lapset yhdellä kertaa. Se oli aluksi minulle pienoinen järkytys, koska Jorvin lääkäri oli puhunut, että voisimme ensin yhden kanssa "harjoitella" kotiutumista. Mutta eikun raaka peli alusta alkaen, ja kaikki kerralla kotiin! Kotiintulosta tai ensimmäisestä yöstä en muista mitään. Isän muistin mukaan ensimmäisenä yönä nukuimme 1½ tuntia, koska joku/kaikki huusivat vähän väliä..

VAUNUT

Kyselimme muutamalta kolmosperheeltä heidän ratkaisuaan vaunujen hankinnoissa. Päädyimme ostamaan Emmaljungan TuplaGrizzlyt ja LowRiderit, molemmat kuomurattaita. Molemmissa oli kantokopat, joten vauvojen siirtely oli helppoa ja kevyttä. Onhan matkan verralla ollut niitä ihmettelyjä, että "miten sinä niiden kanssa pääset edes ulos samaan aikaan" tai "mahtuvatko nuo Grizzlyt edes bussiin". Vastaus on, että todella hienosti on toiminut! Lasten ollessa vielä vaunuiässä, olin itse niin puhki ja väsynyt aina päivisin, että otin itsekin nokoset (tai tein rästitöitä), kun lapset nukkuivat ulkona vaunuissaan. Vasta illalla, kun isä tuli töistä, lähdimme kaikki yhdessä kävelemään ja työntelemään vaunuja. Kaksissa vaunuissa oli myös se kiva puoli, että pystyimme ottamaan vain yhden tai kaksi lasta esim. kauppa- tai lääkärireissulle mukaan.

NUKKUMINEN

Ensimmäisestä yöstä alkaen vauvat nukkuivat omassa yhteisessä huoneessaan. Pinnasängyissä oli aluksi hörhelöillä somistetut äitiyspakkauslaatikot sänkyinä, joista sitten luovuttiin, kun laatikon pituus ei enää riittänyt.

Pinnasängyistä luovuttiin siinä vaiheessa, kun poikamme alkoi kiivetä itse laidan yli. Ikää heillä oli silloin reilut 1½ vuotta. Nukkumaanmeno oli silloin yhtä sirkusta! Taisi siinä mennä liki vuosi, kun joka ikinen ilta piti vahtia sänkyjen vieressä ½-1 tuntia, että siellä sängyssä pysytään eikä pompita edestakaisin. Siinä koeteltiin niin isän kuin äidinkin hermot.

Noin kolmen vanhoina alkoivat nukkumaanmenot sujua normaalisti ja yötkin rauhoittuivat. Siihen asti oli lähes joka yö joku tai kaikki vuoronperään ylhäällä ja haluamassa meidän vanhempien viereen. Emme kuitenkaan totuttaneet heitä meidän sänkyyn, vaan joka kerta kannoimme heidät takaisin omaansa. Ehkä me tällä konstilla voitimme itsellemme nykyään rauhalliset yöt... (Tiedämme, että tulossa on myös painajaisaika, jolloin lasten unissa on niitä mörköjä ym. yöllisiä kummajaisia)

RUOKAILU

Vauvojen syöttövälien ollessa 3 ja 4 tuntia, herätimme yöllä kaksi vauvoista samaan aikaan. Toista syötti isä, toista äiti. Tässä menettelyssä oli hyvää se, että kun yleensä isä nukahti sohvalle kesken syötön, pystyi äiti välillä tökkimään hänet hereille. Meillä kaksi tyttöä syötti samassa ajassa, kun poika rauhallisesti nautti omaa ateriaansa. Joten meillä vanhemmilla oli toinen toisistamme seuraa koko yöllisten syöttökertojen ajan.

Soseruokaan siirryttäessä syötin kunkin vauvan sylissäni vuorotellen, kahden leikkiessä lattialla sittereissä. (Toiset äidithän nostavat kaikki sittereissään pöydälle ja syöttävät vauvat samaan aikaan.) Kokeilemalla jokainen löytää mieleisensä syöttötavan.

Syöttötuoleista luovuttiin noin 2½ vuoden ikäisinä. Kesälomapurjehdukselta tultuamme todettiin vain, että oltaisko jo niin isoja, että osattaisiin nätisti istua aikuisten tuolilla! No, sehän se porkkana oli, nimittäin se "niin isoja". Tässäkin kohtaa tuntuu siltä, että lapsilla on suunnaton "henkisen kasvun" tarve. Tarve tuntea itsensä jo isoksi tytöksi ja isoksi pojaksi. Vaikkakin he ovat vielä niin pieniä ja "järjettömiä"... Lapset itse halusivat pitää muovisia ruokalappuja vielä täytettyään kolme vuotta. Ainakin silloin lappu oli saatava, kun syötiin liemiruokaa.

Nyt lasten ollessa reilut 3 ja ½ vuotta haluavat he kovasti pilkkoa perunoita lusikallaan, mutta veistä ei ole haluttu vielä käyttää. Kokeiltu nimittäin on, nimittäin äidin lihaveitsellä. Hyväksi ratkaisuksi todettiin se, että teimme yhdestä kapeasta keittiön kaapista lääkekaapin. Laitoimme siihen vain lukon ja niin kaikki laastarit ja pullot jos toisetkin ovat käden ulottuvilla, kun onneksi sen harvan kerran on joutunut niitä antibiootteja tai yskänlääkkeitä ruuan perään tuputtamaan.

LAHJOITUKSET, AVUSTUKSET

Saimme kolmosyhdistyksen jäseneltä kullanarvoisen vinkin, että yrityksiä voi rohkeasti lähestyä puhelimitse ja kirjeitse ja kysyä heidän halujaan tukea kolmosperheitä tuotteiden muodossa. Itse saimme tuoteavustuksina maitoa, vaippoja, soseita, tutteja, tuttipulloja ym. rekvisiittaa.

Olen myös huomannut, että monet lastenvaateliikkeet antavat ihan mukavia alennuksia, kun kuulevatkin, että ostan "kolmosille".

(Laitoin kolmoset lainausmerkkiin, koska emme itse puhu kolmosista. Olemme kolmosperhe, mutta toivomme, että lapsiamme kutsutaan heidän omilla nimillään.)

KODINHOITOAPU

Saimme kaksi eri vuorottain käyvää kodinhoitajaa. Molemmat rouvat olivat ihania ja ammattitaitoisia, itse lasten äitejä. Mutta sitä onnea ja autuutta saimme nauttia vain kolme viikkoa. Sen jälkeen apu oli satunnaista.

Lasten ollessa ½-vuotiaita, päätimme vaihtaa asuntoa suurempaan. Muutimme naapurilähiöön, jossa kodinhoitoapu oli laadultaan sellaista, jota emme halunneet. Isovanhemmat olivat silloin tällöin apunamme.

NEUVOLA,

LASTEN KASVUN KEHITYS

Olimmehan me neuvolan tädillekin ihmetys ja kummastus. Että kaikki kolme lasta tarkastukseen samalla kertaa! Parin ensi kerran jälkeen pääsimme jo neuvolatädin kanssa tutummiksi ja hänkin osasi varata riittävästi aikaa kaikkien kolmen lapsen tarkastukseen ja rokotukseen.

1 v 2 v 3 v

Neiti A 8,6 kg 10,7 13,0

1,6kg /40cm 76 cm 88 96

Neiti B 8,2 kg 10,6 13,0

1,5kg/40cm 76 cm 87 95

Herra C 10 kg 13 16

2kg/43 cm 77 cm 91 99

Molemmilla tytöillä on alusta asti ollut atooppinen iho. Otimme heti lasten synnyttyä heille sairaskuluvakuutuksen. Lasten ollessa 10 kk saivat he kaikki tähän asti ainoan korvatulehduksen kaikki samaan aikaan perättäisinä päivinä. Silloin tuntui hyvältä, kun oli vakuutus ja sai soittaa lääkärin kotiin.

Nyt toivomme, että jos vesirokko on tullakseen tulkoon kaikille samalla kertaa, jottei töistä joutuisi olemaan viikkoja pois.

SIISTEYSHARJOITTELU

Tämä onkin tuntunut kaikkia kiinnostavalta puheenaiheelta.

Oma äitini sanoi. että heti vaan potalle, kun on oppinut istumaan. Ja toisethan oppivatkin potalle jo ennen yhden vuoden ikää. Minä kuitenkin laitoin jäitä hattuun itselleni. Kyllähän minäkin yritin 1½-vuotiaina antaa vauvojen juosta pylly paljaana pitkin kotiamme, mutta kun niitä märkiä ja tummia kasoja oli samaan aikaan siellä täällä ja vielä toisten taaperoiden jalkapohjissa ym. niin ajattelin, harvat ne vaipat jalassa kouluun lähteen.

Niinpä luotimme rutiiniin: jokaisen ruokailun jälkeen kaikki rivissä kylpyhuoneeseen ja samaan aikaan potalle. Toisilla toimi kuin napista painaen, toisella toimi sitten kun oli vaipan saanut takas paikoilleen. Tässä kyllä oma järjen käyttö oli paikallaan. Pikku hiljaa osattiin itse riisua vaippa pois ja mennä potalle. Ulkovaippoja yritettiin ottaa kesällä -98 pois, mutta niitä lämpöisiä ja kuivia perättäisiä päiviä ei sitten osunutkaan kohdalle.

Sisäpäivävaipat jäivät lasten mennessä 3-vuotiaina päiväkotiin ja ulkovaipat heti perään. Päiväkodissahan heillä oli toiset lapset esimerkkeinä. Yövaipoista päästiin vasta äsken eli reilun 3½ vuoden ikäisinä. Kuivaksi harjoittelu ei ollut meillä ongelma, siinä meni vaan aikaa. Yhden vaippaikäisen kanssa olisin saanut hommat opetettua todennäköisesti aiemmin. Tai jos ennestään olisi ollut isosisko/veli näyttämässä mallia...

PALUU TYöELÄMÄÄN

äitiysloman jälkeen menin siis vuodeksi töihin ja sain kunnallisen kodinhoitajan kotiini lapsiani hoitamaan. Aivan ihana nuori osaavainen tyttö hoiti lapsiamme ensimmäisen ½-vuotta. Olimme kaikki tyytyväisiä toinen toisiimme. Mutta hän ei haluistaan huolimatta saanut jatkaa ja niin syksyn alussa saimme toisen rouvan, keski-ikäisen, aiemmin perhepäivähoitajana toimineen. Hänen kanssa olisi voinut mennä paremminkin.

Pari päivää ennen jouluaattoa, minulle soitettiin ja sanottiin, että minun pitäisi ottaa vuoden alusta kaksi muuta lasta kotiini, jotta hoitajalla olisi tarpeeksi töitä. Toinen ehdotettu oli 2-vuotias poika ja toinen 1-vuotias vauva.

Joulun pyhät meni kaaoksessa. Olimmehan vuosi aiemmin remonteeranneet meille kodin, miten kodistamme voisi nyt tulla kunnallinen hoitopaikka myös täysin tuntemattomille lapsille. Missä ne toiset lapset nukkuvat? Vielä kaiken muun olisikin ehkä pystynyt pakon edessä muokkaamaan, mutta mikä siitä kaikesta olisi ollut korvaus minulle? Kahdesta ylimääräisestä lapsesta vain heidän ruokakulukorvaus muutamia markkoja /päivä /lapsi.!! Kotimme käytöstä ei mitään korvausta. Ja tietysti minun olisi kuulunut kantaa kaupasta kaikille viidelle lapselle ja hoitajalle ruoka ja valmistaa se. Kantaa maidot ja tuttelit... perheen isän ja äidin ruokaa unohtamatta.

Paljon jaksavat perhepäivähoitavat ja paljon jaksan minäkin, mutta tässä kohtaa raja tuli kohdallani vastaan. En pystynyt kuvittelemaan itseäni työssäkäyväksi superäidiksi, joka päivittäisen pyykinpesun lisäksi kävisi päivittäin kaupassa ja tekisi illat tai ainakin viikonloput aamusta iltaan ruokaa ja ruokaa ja taas ruokaa.

Niin sanoin kodinhoitosopimuksen irti ja jäin hoitovapaalle, kun lapset vuoden vaihteessa täyttivät kaksi vuotta. Oli mukavaa käydä äitiysloman jälkeen töissä vuoden ja taas palata kotiin. Lasten ikävuosi kahdesta kolmeen oli niin kehitysrikasta vaihetta, että oli onni, että pakon sanelemana sain olla heidän kanssaan. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.

PÄIVÄHOITO

Lasten ollessa vasta 1½ vuotiaita, niin jätin jo kahteen päiväkotiin hakemukseni, vaikkakin hoidon aloitus olisi vasta, kun lapset täyttäisivät 3 vuotta. Soittelin päiväkoteihin pitkin kevättä ja syksyä ja muistutin olemassaolostamme.

½-vuotta ennemmin sain kutsun etusijalle laittamastani päiväkodista. Menimme mieheni kanssa tutustumaan päiväkotiin ja sen henkilökuntaan. Täyskymppi! Oli ihana kokea, että tämä se on, tänne haluamme lapsemme hoitoon. Nyt on päiväkodissa oltu -99 vuoden alusta ja kaikki on sujunut hienosti. Päiväkodissa on myös kehitysvammaisten ryhmä, joka antaa oman positiivisen "leimansa" päiväkodin toimintaan ja lasten sosiaaliseen kommunikointiin. Päiväkoti on myös musiikkiin suuntautunut. Sisustus on hyvin kodinomainen ja sävytykseltään hempeä. Siellä käydessä on tunne kuin "sielu lepäisi". Ei kuulu huutoja ei riitoja...(mitä olivat ne aiemmin Helsingin Sanomissa olleet kirjoitukset päiväkotien desibelirajojen ylityksistä?).

Päiväkoti sijaitsee pienen automatkan päässä kodistamme. Aamuisin isä vie lapset sinne ja iltaisin minä haen. Näiden järjestelyjen takia jouduimme hankkimaan minulle pikkuisen "kauppa-auton".

Päiväkodissa ei vielä toistaiseksi ole riehunut mitään epidemioita ja olemme saaneet olla koko ajan terveinä, muutamaa nuhaa lukuun ottamatta

LASTEN LUONNE-EROT

Tytöt ovat meillä identtisiä. Silti omasta mielestämme erinäköisiä ja eriluonteisia. Herra C taitaa olla kuten poikien kuuluukin.

Neiti A on alusta alkaen vaikuttanut "isosiskolta" . Hän on hillitympi, mietteliäämpi, tottelevaisempi ja ehdoton lady koruineen, peileineen. äidin pikku apuri. Kasvonpiirteet on hänellä kuin äidillään samanikäisenä.

Neiti B on ärhäkkäämpi rosepippurimme. Napakka, mutta silti helpoimmin periksi antava.

Viihtyy myös yksikseen. Iloinen veitikkamme. Monessa kehitysvaiheessa ollut "ensimmäisenä".

Herra C on kaikista eniten hellyyden ja huomion kipeä. Tutkinut alusta alkaen luontoa sen kiviä, koloja, kantelee keppejä, lyhyitä ja pitkiä. Rakennelmat ja muut viritykset kiinnostavat enemmän kuin varsinainen autoilla leikkiminen. Suunnittelee kovasti, mitä hän sitten isona tekee/saa/haluaa. Kova laulamaan. Isän painikaveri ja autonpesijä, äidin "sylivauva". Puheenkehityksessä selvästi tyttöjä hitaampi. (Joskaan puheterapeutin mukaan ei vielä syytä huoleen).

Joka aamu tuntuu yhtä ihanalta, kun pihamaalla erotaan ja kaikki kolme huutaa "hyvää työpäivää äiti" ja pusut päälle!

KOLMOSYHDISTYS

Monissa monikkoperheiden arkisissa asioissa on hyvä tietää eri lastenhoidollisia menettelyvaihtoehtoja ja niitä kokeilemalla jokainen löytää varmasti itsellensä mieleisen. Suurin ongelma onkin usein se, ettei niistä vaihtoehdoista ole tietoa ja silloin oikean ratkaisun löytäminen vai aiheuttaa surua ja harmaita hiuksia, puhumattakaan mahdollisesta ajan ja rahan ylimääräisestä käytöstä. Kolmosyhdistys on onneksi omalla kohdallani toiminut hyvänä tiedon ja vaihtoehtojen lähteenä, joka on säästänyt niin hermojani kuin aikaanikin.

Yhdistyksen järjestämät yhteistapaamiset muiden kolmosperheiden kanssa ovat ihania! Vaikka vauvat ovat pieniä, niin aina kannattaa vaikka pistäytyä tapaamisissa. On kiva rupatella toisten vastaavassa lasten kasvuvaiheessa olevien kanssa tai vaikka vaan kuunnella muiden jutustelua. Joka kerta mukaamme on saatu vähintäänkin aimo annos motivaatiota seuraaville kuukausille. Samalla on olkapäät ryhdistäytyneet ja selkä suoristunut, kun on oivaltanut, että mehän voimme ihan olla ylpeitä tästä isosta samanikäisestä lapsikatraasta!

TUTISTA LUOPUMINEN

Oman toiveeni mukaan yritin saada lapsia luopumaan tutista ensin reilun ½ vuoden ikäisinä. Sitten siirsin yritystä 1-vuoden kieppeille ja puhuttiin, että annetaan tutti joulupukille ym. Yritys ei tuottanut tulosta. Koska lapsemme lutkuttivat tuttiaan vain nukkumaan mennessä, en kantanut siitä huolta. Lapset olivat noin 1 v ja 4 kk, kun tutteja ei enää löytynytkään. Yhden tutin oli vienyt oravaäiti, toisen myyrä-äiti ja kolmannen pupuäiti. Se selitys kelpasi lapsille, olihan sitä tarinaa pidetty yllä koko kevään.

PÄIVÄKIRJA

Pidin itse raskauden alkuajoista lähtien päiväkirjaa tai oikeammin viikkokirjaa. Se on ollut kallisarvoinen muistin virkistäjä näitä lasten kehitysaikoja miettiessä. Sen lisäksi siihen kirjoitetut ajatukset ja tunteet voin jättää joskus lapsilleni kaikkien muiden "vauvatavaroiden" lisäksi. Olen säästänyt myös kaikkea muuta kolmosuuteen liittyvää materiaalia. Jospa se heitä sitten vanhempana saattaisi kiinnostaa...

TULEVAISUUDENTOIVEET

Toivoisin, että kolmosraskauksista tiedettäisiin enemmän mm. neuvoloissa, terveyskeskuksissa ym. Toivon, että kunnan eri instansseissa otettaisiin huomioon kolmen samanikäisen vauvan/lapsen tuomat tarpeet. Tähänastisen kokemukseni perusteella on moni taho vastannut: kun ei meillä ole ollut kolmosia ennen, on vain toimittu näin ja näin ja näin - kun siis on yksi lapsi tai hänen vanhempi sisar.

Lämpimät terveisemme Kolmosyhdistyksen vetäjille ja kaikille kolmosperheille.

Onnea ja iloa sinulle mahdollisia kolmosvauvoja odottava äiti ja isä. Voimat riittävät kyllä, niin pitkälle kuin niitä tarvitaan..

Terveisin Kolmosperhe Espoosta

Takaisin sivun huipulle

KESKOSVAIPASTA MIDI-MUOTIIN

Keskoslasten kasvuvauhti on aivan uskomaton! Meille oli täydellinen yllätys, että pojat lähes kolminkertaistivat syntymäpainonsa kolmen ensimmäisen kuukauden aikana (olivat 1300 - 1800 g syntyessään).

Nyt marraskuun lopulla he ovatkin jo neljä ja puoli kuukautta ja olisi aika aloittaa kiinteämpää ravintoa. Sairaalasta annettiin asiaan liittyviä ohjeita mm. riisivellin aloitus n. 3 kk iässä ja hedelmä-/vihannessoseiden aloitus n. 4 kk iässä. Vatsavaivat ovat meillä olleet melkoiset (ei tosin koliikkia onneksi), joten kiinteän ruoan aloittaminen askarruttaa. Näiden asioiden pähkäilyn kanssa on aika yksin, koska neuvolat antavat "perinteisiä", täysiaikaisille lapsille suunnattuja ohjeita. Siispä - aloitetaan ja toivotaan parasta!

Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki tuoreiden/tulevien kolmosten vanhemmille:

Kolmosisät:

Ottakaa isyyslomat, rästilomat, omat lomat, eli kaikki mahdolliset vapaat, kun lapset kotiutuvat. Rutiinien muodostuminen vie aikansa varsinkin, jos lapset ovat ensimmäiset (meillä meni 1 kk). Alku on raskas useine syöttöineen ja väittäisin, että sellaista teräsäitiä ei olekaan, joka selviäisi kaikesta yksin.

Apuverkosto:

Hankkikaa apuverkosto ennen lasten kotiutumista; oli apu sitten ystävä, sukulainen, kodinhoitaja tai muu ostettu apu. Vaikka isäkin olisi kotona alussa, 24 h päivystys 7 päivää viikossa on melkoinen työmaa ja koettelee kuntoa ja kärsivällisyyttä. Laskin, että meillä vaihdettiin alussa vaippaa n. 150 kertaa viikossa. Lapset söivät 3 h välein ja yksi syöttökerta kesti 1 ½ tuntia. (Nyt - siis n. 4 kk iässä - olemme päässeet 5 syöttökertaan ja pitkiin yöuniin!)

Paras hankinta:

Mikrosterilointilaite pullojen keittoa varten. Esim. Avent-tuotesarjassa on tällainen ja AT Lastenturva -liike on kaupitellut vastaavaa tuotetta. Se on aivan simppeli muovilaatikko, johon mahtuu aina muutama pullo ja tutit. Vesi lisätään, sterilointi tapahtuu höyrystämällä ja "keitto" valmistuu mikrossa 8 minuutissa.

Tuttipullojen määrä:

Tarvittavien tuttipullojen määrästä esitetään myös suosituksia. Esim. yhdelle lapselle suositeltiin jossakin 9 pulloa + lukuisia pullotutteja! Laskin juuri, että meillä on nyt yhteensä 15 pulloa. Alussa niitä oli vielä vähemmän, mutta nyt olemme ostaneet lisäksi isompia pulloja. Emme halunneet, että koko keittiö on tuttipullojen vallassa. Pulloja joutuu toki pesemään muutaman kerran päivässä. Jokainen kolmosperhe tietty valitsee itselleen sopivimman tavan toimia tässäkin.

Rauhoitusta itkevälle:

Ystävältä saimme seuraavan tosi toimivan vinkin vatsavaivoista tai muustakin syystä kovasti itkevälle vauvalle. Sähköhammasharja itkevän vauvan viereen tai jopa selän taakse. Usein he rauhoittuvat jo äänestä. Tärinä rauhoittaa vielä lisää. Tämä vinkki on siis ainakin kahdessa perheessä todettu toimivaksi.

Toivottelen jaksamista kaikille tuoreille kolmosperheille. Vuodenvaihde on kovin pimeätä aikaa, joten ladataan akkuja vaikka vitamiinipurkista. Meilläkin odotetaan kovasti kevättä. Kolmosrattaat ovat jo varastossa odottamassa, että äiti pääsisi poikien kanssa lenkille. Nyt ovat ulkoilut jääneet aika vähiin. Pukeminen on jo sellainen urakka, että yksin siihen ei viitsi/kykene. Lisäksi meillä on käytössä 2+1 vaunut. Se siis siitä neuvolan suosittelemasta päivittäisestä ulkoilusta. Monen muunkin hyvää tekevän neuvon on saanut unohtaa..Ne kun yleensä on suunnattu perheille, joissa vauvoja on yksi kerrallaan!

Kolmosten äiti

Takaisin sivun huipulle

USEIN ESITETTYJÄ KYSYMYKSIÄ KOLMOSVANHEMMILLE

Kun on liikenteessä kolmosten vaunuilla tai rattailla, ei voi välttyä hämmästyneiltä silmäyksiltä ja sen lisäksi valitettavan usein tungettelevan utelevilta kysymyksiltä. Yksityisyyttä ei usein kunnioiteta lainkaan. Olen itse monta kertaa ihmetellyt sitä, mikä oikeus kaiken maailman mummoilla on tulla kyselemään perheeseemme liittyviä hyvinkin henkilökohtaisia asioita.

Useimmat kysymyksistä esitetään juuri lasten ollessa pieniä vauvoja, jolloin ainakin äiti on hyvinkin väsynyt ja mieleltään herkkä. Kysymykset esitetään useimmiten juuri äidille; isä pääsee helpommalla. Kun kymmenennen kerran joutuu vastaamaan samoihin kysymyksiin, ylpeys siitä, että juuri MINUN lapseni kiinnostavat ihmisiä, on jo aikaa päivää sitten karissut.

Tässä joitakin useimmiten esitettyjä kysymyksiä.

1.
Ovatko nämä kolmoset?

Ehdottomasti yleisin kysymys. Joskus teki mieli vastata: "Ei, olen hankkinut nämä vaunut siksi, että voisin ulkoilla kaikkien naapuriston vauvojen kanssa yhdessä." Muutenkin on ikävä kuunnella, kun lapsesi niputetaan yhdeksi yksiköksi, kun itse haluaisit kohdella heitä yksilöinä. Joskus olen saattanut vastata kysymykseen: "Ei, vaan täällä ovat Tupu, Hupu ja Lupu." Isän kommentti: "Olen joskus laskenut sormella näyttäen: yksi, kaksi, kolme,...ei niitä taida enempää olla"

2.
Ovatko lapset identtisiä?

Ovatko ne saman näköistä? Kuinka ne voi erottaa toisistaan?

Tietenkin meillä on maailman ensimmäiset eri sukupuolta olevat identtiset kolmoset! Eri sukupuolta olevat eivät saamiemme tietojen mukaan voi olla identtisiä. Ja kyllähän jokainen äiti ja isä omat lapsensa tunnistaa, vaikka ne olisivatkin kovin samannäköisiä.

3.
Miten lapset syntyivät?

Minkä kokoisia ne olivat syntyessään?

Tavanomaisia kysymyksiä mutta kuullessasi ne joltakin aivan tuiki tuntemattomalta lähikaupassa maitohyllyn vieressä, niin jostakin tulee kumma tunne tehdä vastakysymys: Entä teidän lapsenne; miten he syntyivät ja minkä kokoisina?

4.
Taitavat olla niitä koeputkilapsia? Mitenkä nuo lapset on pantu alulle?

Ehdottomasti eniten yksityisyyttä loukkaava kysymys. Vaikka erilaiset hormonihoidot ovat tänä päivänä yleisiä, ei taatusti kenellekään yhden lapsen äidille tai isälle esitetä vastaavaa kysymystä.

5.
Onko rankkaa? On siinä käsitöitä!

No, tietenkin on. Mutta siitä rankkuudesta ei voi tietää kukaan muu kuin joku, jolla itselläänkin on kolmoset. Tekemistä riittää äärettömän paljon. Joskus voit olla niin väsynyt, että purskahdat itkuun kaikesta, mitä sinulle
sanotaan. Tällaisinä hetkinä kaipaat ensisijaisesti vain omaa rauhaa ja yksityisyyttä.

6.
Kuinka noita lapsia voi syöttää yhtä aikaa?

Niinpä niin, luovuutta ja pitkiä käsivarsia siinä tarvitaan. Itse vastasin kerran, että luonto on hoitanut tehtävänsä: minulle on kasvanut kolme rintaa, yksi jokaiselle lapselle.

7.
Millaisella kulkuvälineellä noin suurta määrää vauvoja voi kuljettaa?

Yleensä olemme pyrkineet käyttämään vaunuja tai rattaita! Kyllästymiseen asti saa selittää, millaisia kolmosten vaunuja tai rattaita on markkinoilla olemassa. Lastentarvikeliikkeiden kannattaisi ehdottomasti markkinoida kolmosvaunuja ja
rattaita enemmän, kun ne tuntuvat niin kiinnostavan kaikkia.

8.
Lasten hiukan vartuttua saattaa kuulla seuraavanlaisia asiantuntevia toteamuksia: No nythän se helpottaa! Pahin on jo ohitse! Jne.

Niin, tietyt asiat helpottuvat, mutta vastaavasti eteen tulee jatkuvasti uusia haasteita ja tarpeita, jotka vanhempien on tavalla tai toisella kyettävä tyydyttämään..

Takaisin sivun huipulle

KESÄLOMALLE...?

Kahden seurueen (äiti, isi, maksutta matkustaneet juuri alle kaksivuotiaat kolmoset ja yksi pari isovanhempia) kokemuksia matkasta etelän lämpöön.

Edullisinta ja turvallisinta oli ajaa lentoasemalle omalla autolla ja jättää auto viikoksi parkkiin.

Lennoista, nimenomaan paikkajärjestelyistä, kannatti soittaa lentoyhtiöön paria viikkoa ennen matkaa.

On muistettava, että ilman omaa paikkaa matkustavalle sylilapselle (n. 13 kg, heh, heh...) ei kuulu myöskään ateriaa.

Lento koettiin reissun raskaimmaksi osaksi välittämättä vuorokaudenajasta (toisella porukalla 6,5 tunnin päivälennot ja toisella neljän tunnin ilta- ja yölento).

Kuljetus lomakohteen lentoasemalta hotelliin ei suinkaan tapahdu turvaistuimissa, vaan vaikkapa bussilla, jossa kukin muksu seisoi aikuisen sylissä (se niistä upeista periaatteista).

Matkakohde on parasta valita alle metristen ehdoilla (turvalliset rannat, autottomat kävelykadut...) ja "vanhojen turistirysien" joukosta, koska niissä kaikki kotiin unohtunut länsimainen hapatus on saatavilla kauppojen hyllyistä.

Huom! Ette ole enää nuoripari, joka vaati majoitukselta sängyn, suihkun ja sopivan sijainnin, vaan kovin epätavallinen lapsiperhe, joiden tarpeiden mukaan ei yhtäkään hotellia ole suunniteltu saati rakennettu.

Huoneistohotelli arvattiin ja koettiinkin ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jääkaappeineen ja keittolevyineen,
säväyksensä antavat mikrouuni ja pyykinpesukone, jos sellaisia on saatavilla.

Erilliset olo- ja makuuhuone (tai vaikka kaksi) osoittavat tarpeellisuutensa, jos itsellä ei ole tapana käydä nukkumaan lasten kanssa samanaikaisesti.

Mahdollisesti tarpeellisista lastensängyistä kannattaa yrittää sopia jo Suomessa matkaa varatessa (molemmilla oli maksutta käytössä 2-3 asiallista sänkyä).

Emme halua maalata kuin piruja seinälle, mutta kannattaa tarkistaa:

• Parveke, jonka kaide voi olla hyvin matala tai pinnat päätä leveämmillä väleillä, ja jonka kalusteita siirtelemällä voi päästä vaikka minne.


• Liesi, joka ei välttämättä ole turvamallia, mutta silti hyvin tehokas (irrotimme sulakkeet kotoisaan tapaan).


• Siellä täällä sijaitsevat pistorasiat, joista voi reikäsuojien lisäksi puuttua koko etulevy.


• Kaappien ja laatikoiden sisältö mahdollisten hyönteismyrkkyjen ja veitsien varalta, kun joku pahus on unohtanut asentaa stopparit (pieni ruuvimeisseli Suomesta mukaan otettuna ja vetimiin käytettynä oli tehokas ja siivoojissa kummeksuntaa herättävä juttu).


• Ulko-ovi saattaa aueta ihan vain kahvaa kääntämällä eivätkä portaatkaan ole välttämättä kotona jokapäiväinen juttu.

VIELÄKÖ MATKATAVAROIHIN MAHTUU?

Toisella porukalla oli rattaina Tupla-Grizzlyt ja ykkössattarit, ja toisella peräkkäin istuttavat tuplasattarit ja ykkössattarit, koska lykkijöitä oli ruhtinaallisesti

Erinäisiä kappaleita vaippoja raahattiin mukana Suomesta, tosin molemmissa Espanjan (Manner- ja Kanaria) kohteissa niitä oli saatavilla hintavasta Pampersista edullisempaan paikalliseen merkkiin.

Ruoka on yksilöllisin seikka lasten ikä ja tottumukset huomioiden. Lentomatkalle oli varattuna tuttua ja turvallista ja loman ajaksi vellijauhetta ja muutama hätävara (valmiskastike)purkki.

Hieman poikkeavan sisältöisiä ja rakenteisia lasten valmisruokia ja jauheita oli saatavilla ja iskukuumennettu lämpimästä ilmanalasta hätkähtämätön maito oli mainiota.

Eväitä pakatessa kannattaa ravitsemuksellisuus unohtaa viikoksi ja maistattaa lapsilla iänmukaisesti kaikki mahdollinen ja mahdoton (perunat maistuvat aika lailla samoilta kuin kotona).

Potta (on olemassa puhallettavia matkamalleja) tai WC:n istuinrengas (myynnissä kasaantaitettaviakin) on tarvittaessa parasta kantaa Suomesta mukana, koska moisiin ei mercadoissa törmätty.

Itkuhälyttimen toinen poppoo havaitsi mainioksi, koska se antoi liikkumavaraa käytössä olleiden kahden erillisen huoneiston välillä muksujen unien aikana.

Entäs tuttipullonlämmitin, kuorimaveitsi, nokkamukit, mittalusikka, unilelut...

Porukka

• Pari "ylimääräistä" äksyilyä kestävää aikuista antaa kummasti joustoa ilta- ja muissa menoissa.

• Mutu -tuntumalla maksutta matkustavien kolmosten ideaali-ikä on joko 6 kk (vauvoja, tulevat viikon toimeen jopa pelkällä maidolla) tai rimaa hipoen alle kaksi vuotta, koska nelivedolla liikkuva, kaiken suuhunsa tunkeva yksivuotias..

Lähtekää, jos mieli tekee ja tilaisuus tulee, sillä niin mekin toivottavasti vielä joskus!

Takaisin sivun huipulle