Keskosvaipasta midi-muotiin

KESKOSVAIPASTA MIDI-MUOTIIN

 

Keskoslasten kasvuvauhti on aivan uskomaton! Meille oli täydellinen yllätys, että pojat lähes kolminkertaistivat syntymäpainonsa kolmen ensimmäisen kuukauden aikana (olivat 1300 – 1800 g syntyessään).

 

Nyt marraskuun lopulla he ovatkin jo neljä ja puoli kuukautta ja olisi aika aloittaa kiinteämpää ravintoa. Sairaalasta annettiin asiaan liittyviä ohjeita mm. riisivellin aloitus n. 3 kk iässä ja hedelmä-/vihannessoseiden aloitus n. 4 kk iässä. Vatsavaivat ovat meillä olleet melkoiset (ei tosin koliikkia onneksi), joten kiinteän ruoan aloittaminen askarruttaa. Näiden asioiden pähkäilyn kanssa on aika yksin, koska neuvolat antavat ”perinteisiä”, täysiaikaisille lapsille suunnattuja ohjeita. Siispä – aloitetaan ja toivotaan parasta!

 

Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki tuoreiden/tulevien kolmosten vanhemmille:

 

Kolmosisät:

Ottakaa isyyslomat, rästilomat, omat lomat, eli kaikki mahdolliset vapaat, kun lapset kotiutuvat. Rutiinien muodostuminen vie aikansa varsinkin, jos lapset ovat ensimmäiset (meillä meni 1 kk). Alku on raskas useine syöttöineen ja väittäisin, että sellaista teräsäitiä ei olekaan, joka selviäisi kaikesta yksin.

 

Apuverkosto:

Hankkikaa apuverkosto ennen lasten kotiutumista; oli apu sitten ystävä, sukulainen, kodinhoitaja tai muu ostettu apu. Vaikka isäkin olisi kotona alussa, 24 h päivystys 7 päivää viikossa on melkoinen työmaa ja koettelee kuntoa ja kärsivällisyyttä. Laskin, että meillä vaihdettiin alussa vaippaa n. 150 kertaa viikossa. Lapset söivät 3 h välein ja yksi syöttökerta kesti 1 ½ tuntia. (Nyt – siis n. 4 kk iässä – olemme päässeet 5 syöttökertaan ja pitkiin yöuniin!)

 

Paras hankinta:

Mikrosterilointilaite pullojen keittoa varten. Esim. Avent-tuotesarjassa on tällainen ja AT Lastenturva -liike on kaupitellut vastaavaa tuotetta. Se on aivan simppeli muovilaatikko, johon mahtuu aina muutama pullo ja tutit. Vesi lisätään, sterilointi tapahtuu höyrystämällä ja ”keitto” valmistuu mikrossa 8 minuutissa.

 

Tuttipullojen määrä:

Tarvittavien tuttipullojen määrästä esitetään myös suosituksia. Esim. yhdelle lapselle suositeltiin jossakin 9 pulloa + lukuisia pullotutteja! Laskin juuri, että meillä on nyt yhteensä 15 pulloa. Alussa niitä oli vielä vähemmän, mutta nyt olemme ostaneet lisäksi isompia pulloja. Emme halunneet, että koko keittiö on tuttipullojen vallassa. Pulloja joutuu toki pesemään muutaman kerran päivässä. Jokainen kolmosperhe tietty valitsee itselleen sopivimman tavan toimia tässäkin.

 

Rauhoitusta itkevälle:

Ystävältä saimme seuraavan tosi toimivan vinkin vatsavaivoista tai muustakin syystä kovasti itkevälle vauvalle. Sähköhammasharja itkevän vauvan viereen tai jopa selän taakse. Usein he rauhoittuvat jo äänestä. Tärinä rauhoittaa vielä lisää. Tämä vinkki on siis ainakin kahdessa perheessä todettu toimivaksi.

 

Toivottelen jaksamista kaikille tuoreille kolmosperheille. Vuodenvaihde on kovin pimeätä aikaa, joten ladataan akkuja vaikka vitamiinipurkista. Meilläkin odotetaan kovasti kevättä. Kolmosrattaat ovat jo varastossa odottamassa, että äiti pääsisi poikien kanssa lenkille. Nyt ovat ulkoilut jääneet aika vähiin. Pukeminen on jo sellainen urakka, että yksin siihen ei viitsi/kykene. Lisäksi meillä on käytössä 2+1 vaunut. Se siis siitä neuvolan suosittelemasta päivittäisestä ulkoilusta. Monen muunkin hyvää tekevän neuvon on saanut unohtaa..Ne kun yleensä on suunnattu perheille, joissa vauvoja on yksi kerrallaan!

 

Kolmosten äiti