USEIN ESITETTYJÄ KYSYMYKSIÄ KOLMOSVANHEMMILLE

Kun on liikenteessä kolmosten vaunuilla tai rattailla, ei voi välttyä hämmästyneiltä silmäyksiltä ja sen lisäksi valitettavan usein tungettelevan utelevilta kysymyksiltä. Yksityisyyttä ei usein kunnioiteta lainkaan. Olen itse monta kertaa ihmetellyt sitä, mikä oikeus kaiken maailman mummoilla on tulla kyselemään perheeseemme liittyviä hyvinkin henkilökohtaisia asioita.

Useimmat kysymyksistä esitetään juuri lasten ollessa pieniä vauvoja, jolloin ainakin äiti on hyvinkin väsynyt ja mieleltään herkkä. Kysymykset esitetään useimmiten juuri äidille; isä pääsee helpommalla. Kun kymmenennen kerran joutuu vastaamaan samoihin kysymyksiin, ylpeys siitä, että juuri MINUN lapseni kiinnostavat ihmisiä, on jo aikaa päivää sitten karissut.

 

Tässä joitakin useimmiten esitettyjä kysymyksiä.

 

1.
Ovatko nämä kolmoset?

 

Ehdottomasti yleisin kysymys. Joskus teki mieli vastata: ”Ei, olen hankkinut nämä vaunut siksi, että voisin ulkoilla kaikkien naapuriston vauvojen kanssa yhdessä.” Muutenkin on ikävä kuunnella, kun lapsesi niputetaan yhdeksi yksiköksi, kun itse haluaisit kohdella heitä yksilöinä. Joskus olen saattanut vastata kysymykseen: ”Ei, vaan täällä ovat Tupu, Hupu ja Lupu.” Isän kommentti: ”Olen joskus laskenut sormella näyttäen: yksi, kaksi, kolme,…ei niitä taida enempää olla”

 

2.
Ovatko lapset identtisiä?

Ovatko ne saman näköistä? Kuinka ne voi erottaa toisistaan?

 

Tietenkin meillä on maailman ensimmäiset eri sukupuolta olevat identtiset kolmoset! Eri sukupuolta olevat eivät saamiemme tietojen mukaan voi olla identtisiä. Ja kyllähän jokainen äiti ja isä omat lapsensa tunnistaa, vaikka ne olisivatkin kovin samannäköisiä.

3.
Miten lapset syntyivät?

Minkä kokoisia ne olivat syntyessään?

 

Tavanomaisia kysymyksiä mutta kuullessasi ne joltakin aivan tuiki tuntemattomalta lähikaupassa maitohyllyn vieressä, niin jostakin tulee kumma tunne tehdä vastakysymys: Entä teidän lapsenne; miten he syntyivät ja minkä kokoisina?

 

4.
Taitavat olla niitä koeputkilapsia? Mitenkä nuo lapset on pantu alulle?

 

Ehdottomasti eniten yksityisyyttä loukkaava kysymys. Vaikka erilaiset hormonihoidot ovat tänä päivänä yleisiä, ei taatusti kenellekään yhden lapsen äidille tai isälle esitetä vastaavaa kysymystä.

5.
Onko rankkaa? On siinä käsitöitä!

No, tietenkin on. Mutta siitä rankkuudesta ei voi tietää kukaan muu kuin joku, jolla itselläänkin on kolmoset. Tekemistä riittää äärettömän paljon. Joskus voit olla niin väsynyt, että purskahdat itkuun kaikesta, mitä sinulle
sanotaan. Tällaisinä hetkinä kaipaat ensisijaisesti vain omaa rauhaa ja yksityisyyttä.

 

6.
Kuinka noita lapsia voi syöttää yhtä aikaa?

 

Niinpä niin, luovuutta ja pitkiä käsivarsia siinä tarvitaan. Itse vastasin kerran, että luonto on hoitanut tehtävänsä: minulle on kasvanut kolme rintaa, yksi jokaiselle lapselle.

 

7.
Millaisella kulkuvälineellä noin suurta määrää vauvoja voi kuljettaa?

Yleensä olemme pyrkineet käyttämään vaunuja tai rattaita! Kyllästymiseen asti saa selittää, millaisia kolmosten vaunuja tai rattaita on markkinoilla olemassa. Lastentarvikeliikkeiden kannattaisi ehdottomasti markkinoida kolmosvaunuja ja
rattaita enemmän, kun ne tuntuvat niin kiinnostavan kaikkia.

 

8.
Lasten hiukan vartuttua saattaa kuulla seuraavanlaisia asiantuntevia toteamuksia: No nythän se helpottaa! Pahin on jo ohitse! Jne.

 

Niin, tietyt asiat helpottuvat, mutta vastaavasti eteen tulee jatkuvasti uusia haasteita ja tarpeita, jotka vanhempien on tavalla tai toisella kyettävä tyydyttämään..